Sitruuna-rahkatorttu<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pohja:

n.18 kpl digestive-keksejä

75g hasselpähkinärouhetta tai jauhetta

90g voita

 

Täyte:

3 munaa

¾ dl sokeria

2 tlk rahkaa ( 500g )

1 dl vispikermaa

1 ison sitruunan mehu

1 sitruunan raastettu kuori

1 tlk persikkaa

2 tl vaniljasokeria

 

Jauha hasselpähkinärouhe sekä keksit tasaiseksi rouheeksi.

Sulata voi ja lisää joukkoon, sekoita kunnes massa on tasainen.

Voitele Lekuen irtopohjavuan keraaminen pohja ja taputtele taikina vuoan

pohjalle ja reunoille siten, että taikina nousee reunan puoleenväliin. Anna

kovettua kylmässä sillä välin kun valmistat täytteen.

Pese sitruuna ja raasta kuori. Vatkaa kevyesti sokeri ja munat, lisää joukkoon rahka, kerma, sitruunan mehu sekä vaniljasokeri. Siivuta persikka, lado siivut pohjan päälle ja kaada täyte niiden päälle. Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla n.50min 175 asteessa.

 

Salmarikakku

250 g     voita
2 dl        sokeria
3           munaa
3½ dl     vehnäjauhoja
2 tl        leivinjauhetta
2 tl        vaniljasokeria

raita:
1/3        kakkutaikinaa
1/4 dl     vehnäjauhoja
5 rkl       Kotigastronomin Salmiakki Mixeriä

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon.
Ota taikinasta 1/3 erikseen ja sekoita joukkoon vehnäjauhot ja Salmiakki Mixeri. Kokoa kerroksittain kuten tiikerikakku.

Paista 175 asteessa 50 min.

 

Sitruunatorttu

Pohja:
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1/2 dl sokeria
1 muna
50 g rasvaa sulana (tai 0,5 dl öljyä)

Täyte:
3 munaa
1 tlk Creme Fraichea (150 g)
2 ¼ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
2 tl   sitruunajauhetta

Vuoka:
Irtopohjainen täytekakkuvuoka

OHJE:
Sekoita leivinjauhe ja vanilliinisokeri jauhoihin. Sekoita sitten muutkin pohjan ainekset yhteen ja muokkaa käsillä kiinteäksi taikinaksi. Painele voidellun irtopohjavuoan pohjalle niin, että taikina nousee reunoista noin sentin ylöspäin. Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.

Valmista sillä aikaa täyte. Purista sitruunasta mehut, ja sekoita joukkoon muut ainekset. Kun pohja on esipaistettu, kaada täyte pohjalle ja laita torttu takaisin uuniin. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Jäähdytä. Tarjoile jälkiruokatorttuna tai kahvin kanssa.

Sitruuna- ja Minttusuklaamuffinit

1 pss              Muffins-mixiä

1 dl                öljyä

1 dl                vettä

Tee muffnitaikina ohjeen mukaan; 1 pss mixiä + öljy, sekoita 5 min, lisää vesi sekoita. Jaa muffinivuokiin. Paista 180 oC noin 25 min

 

Tuulihattujauhe 400g/pss

Pussista tulee n.75 kpl isoja tai n. 150 kpl pieniä

tuulihattuja!

Valmiista tuulihattujauheesta saat helposti tuulihattuja,

tarvitset lisäksi vain vettä. Tuulihattujauhe on

tuote.

laktoositon

ja maidoton

Tuulihatut käyvät tarjottavaksi hyvin niin makeiden kuin

suolaistenkin täytteiden kanssa. Seuraavassa vinkkejä

erilaisista täytteistä.

Suolaiset Tuulihattu-täytteet

 

Sitruunatilli-kala

 

1 prk ranskankermaa

4 tl Kotigastronomi Sitruuna-Tilli dippijauhetta

100 g kylmäsavulohta hienonnettuna

½ sipuli hienonnettuna + tilliä

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi valkosipulidippi+oliivit+feta+paprikarohe

 

Sinihome-kinkku

1 prk ranskankermaa

4 tl  Kotigastronomi Sinihome dippijauhetta

100 g savukinkkua hienonnettuna

hienonnettua hillosipulia

alkosipuli- tai currydippi + savukala tai kypsä broileri

 

Makeat Tuulihattu-täytteet

Yksittäin tai yhdistelminä:

Jäätelö, marjat, kermavaahto, hillot, kiisselit, marenki, mantelimassassa, Kotigastronomi kreemi.

Tee löysä tuulihattutaikina (3 dl jauhetta

ja 4 dl vettä), levitä tasaisesti uunipellille

(Kotigastronomi Uuniliinan

päälle). Paista 225 asteessa n. 20 min.

Anna jäähtyä pari minuuttia, levitä täyte

levylle ja kääri rullalle. Anna maustua

voipaperiin tai muoviin käärittynä.

Rullan voit valmistaa jo edellisenä

päivänä ennen tarjoilua.

Tuulihatturulla

 

Tee löysä tuulihattutaikina (3 dl jauhetta

ja 4 dl vettä), levitä tasaisesti uunipellille

(Kotigastronomi Uuniliinan

päälle). Paista 225 asteessa n. 20 min.

Anna jäähtyä pari minuuttia, levitä täyte

levylle ja kääri rullalle. Anna maustua

voipaperiin tai muoviin käärittynä.

Rullan voit valmistaa jo edellisenä

päivänä ennen tarjoilua.

 

 

Muffins-mix 400g/pss

Pussista tulee n. 30 kpl muffineja.

Valmiista jauheesta saat helposti muffineja, tarvitset

lisäksi vain vettä ja öljyä. Kotigastronomin Muffins-mix on

laktoositon ja maidoton tuote.

Käytä muffinivuokaa tai paperisia muffinivuokia. Täytä

annosvuoka vähän yli puolen välin.

 

Mustikkamuffinit

 

Tee muffinitaikina ja sekoita joukkoon

varovasti mustikat. Jos käytät pakastemustikoita,

lisää ne jäisinä.

Paista uunissa 200 asteessa n. 15-20 min.

 

 

Suklaamuffinit

 

Tee muffinitaikina ja sekoita joukkoon

rouhittua Kotigastronomin Tummaa

kuorrutetta.

Paista uunissa 200 asteessa n. 15-20 min. Koristele

Nonparellilla tai suklaaströsselillä.

 

 

Kreemi-toscapullat

 

100 g margariinia tai voita

5½ dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

½ dl sokeria

2 tl pullamaustetta

2 dl maitoa

25 g hiivaa

Täyte:

2 dl valmista

kreemiä      

Kuorrutus:

75 g margariinia tai voita

1 dl sokeria

2 rkl vehnäjauhoja

2 rkl maitoa

100 g mantelilastuja

Tee taikina ja kauli se n.35x50 cm levyksi, levitä päälle

kreemi ja kääri rullalle. Leikkaa n 2½cm:n levyisiä paloja

ja pane palat paperivuokiin. Anna kohota. Paista pullia

225 asteessa 5 minuuttia. Sulata rasva kattilassa ja sekoita

joukkoon vehnäjauhot ja maitoa. Kiehauta ja sekoita

joukkoon mantelilastut. Laita pullien päälle ja paista

uunissa vielä n.10 minuuttia.

 

Cappuccino mokkapalat

pohja:

3 munaa

3kkp sokeria

2kkp maitoa

4kkp vehnäjauhoja

3rkl kaakaojauhetta

3tl leivinjauhetta

1tl vanilliinisokeria

200g sulatettua margariinia

 

Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito sekä kuivat ainekset. Lisää rasva taikinaan. Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa 20min.

Kuorrutus:

Keitä kotigastronomi cappucciino kahvia ½ dl

50g sulatettua margariinia

1pk tomusokeria

1rkl kaakaojauhetta

sulata rasva, lisää keitetty kahvi ja kaakaojauhe joukkoon. Sekoita.

Lisää tomusokeri koko ajan hämmentäen seosta.

Lisää kuorrutus piiraan päälle ja ripottele suklaa strösseliä koristeeksi. 

 

Vaalea maustekakku

 

2 kanamunaa

2dl piimää

150g voita sulatettuna

4dl vehnäjauhoja

1tl soodaa

2½ dl sokeria

2 rkl piparkakkumaustetta

 

Sekoita kuivat aineet keskenään

kulhossa ja nestemäiset keskenään.

Yhdistä seokset varovasti sekoittaen.

Paista uunin alatasossa 175 asteessa

50-60 min.